Kauraa jyvinä, sipseissä ja suklaassa


Ateriajyväpaketti ja kauranjyvistä tehty auringon kuva pöytäliinalla.


Ajattelin koota tähän postaukseen muutamia viime aikojen kauratuotebongauksia. Kuten olen aiemmin kirjoittanut, olen ihan kaurafani!

Ateriajyvät kulhoruoan pohjana

Taannoisella Lidl-reissulla huomasin hyllyssä Myllärin kaurapohjaiset Ateriajyvät. Nappasin paketin mukaan ostoskoriin ja tänään testasin jyviä kulhoruoan pohjana.

Keitin pari desiä jyviä ja sekoitin ne kulhossa kurkun, retiisin ja papumixin kanssa. Loraus oliiviöljyä, omenaviinietikkaa, vähän mustapippuria ja basilikapuntin jämät. Jyvät toimivat ruoassa yllättävän hyvin, vaikka keittoaika olikin puolet pidempi kuin pakkauksessa. Ohjeen mukaisen vartin keittelyn jälkeen jyvät tuntuivat nimittäin vielä melko kovilta ja halusin saada suutuntuman tarpeeksi pehmeäksi.

Kuitua Ateriajyvissä on 10% ja niitä voisi keittää vaikka lisukkeeksi riisin, bulgurin tms. tilalla. Jyvillä on Sydänmerkki ja Hyvää Suomesta -merkki ja lisäksi tuote on gluteeniton.

Sipsejä ja suklaata

Aiemmalta Lidl-reissulta alkukesästä bongasin Oatis kaurasnacksit (makuna rosmariini). Pussi avattiin mökillä ja muutaman popsittuni totesin, että nämä menevät ihan perussipseistä. Kaura ei maistunut niissä mielestäni ollenkaan, eikä rosmariinikaan kovin vahvasti. Tuote ei tosin olekaan pelkkää kauraa, vaan mukana on myös perunarouhetta. Syön sipsejä oikeastaan vain illanvietoissa, juhlissa tai satunnaisesti mökillä, joten sinänsä minulle ei ole merkitystä sillä onko ne tehty perunasta vai kaurasta. Toki on hauskaa, että kaurasta innovoidaan jatkuvasti uutta ja välillä on kiva testailla uutuuksia!

Kaurasipsipussi pöydällä.

Fazerilta on tullut tämän kesän uutuutena kaurasuklaa, jota en ole vielä ehtinyt testata. Ilmeisesti sitä ei vielä saakaan muuta kuin Fasun omista myymälöistä. Makuvaihtoehtoja on kaksi: kaurachoco ja kaurachoco hasselpähkinä. Kaurasuklaan pointti on maidottomuus eli se sopii myös vegaaneille. Sinänsä kaurasuklaa ei ole ihan uusi juttu, koska ainakin helsinkiläisen Goodion valikoimassa sellaisia jo löytyy (makuina mm. minttu ja laku). Kiinnostaisi kokeilla kaikkia!




Kommentit