Roskien lajittelusta

Useita lasipurkkeja roska-astiassa.

Tutustuin perusteelliseen roskienlajitteluun vaihto-opiskeluvuotena, kun asuin 9 hengen solukämpässä Saksassa. Siellä kierrätys oli paljon pidemmällä kuin siihen asti olin Suomessa tottunut. Vaikka Suomessakin mm. lehdet, pahvit, metalli ja lasi on kierrätetty jo lapsuudessani 90-luvulla, tuntui energiajätteen, muovien, biojätteen ym. keräys Saksassa todella edistykselliseltä. Elettiin 2000-luvun ensimmäistä vuosikymmentä ja tuon vaihtovuoden jälkeen koin jonkinlaisen herätyksen roskien lajitteluun liittyen. Vuoden aikana tarkemmasta lajittelusta ehti tulla rutiini ja Suomeen palattua tuntui hullulta, että esim. kunnollista muovinkeräystä ei vielä ollut.

Lajittelun helppous on A&O

Kun muovinkeräys ainakin täällä pääkaupunkiseudulla jokin aika sitten alkoi, tein taloyhtiömme hallitukselle ehdotuksen muovinkeräysastian saamiseksi roskiskatokseen. Suosittelen tätä muillekin, jos taloyhtiössänne ei vielä ole erillistä muovinkeräysastiaa. Muovinkeräyksen tultua on itsellekin kirkastunut, miten iso osa kotona tulevasta jätteestä menee muovinkeräykseen. Kirsikkatomaattirasiat, leipäpussit, kanafilerasiat, karkkipussit, shampoopullot, hammastahnatuubit jne. Sekajätteeseen ei jää paljoakaan, kun muovin, metallin, biojätteen, lasin ja pahvit kierrättää erikseen.

Roskiskaapissamme on oma astia biojätteelle, muoville, pahville ja sekajätteelle. Lasi- ja metallijätettä tulee muutaman kerran viikossa ja ne viedään yleensä melko pian suoraan taloyhtiön roskikselle. Erillistä keräysastiaa huushollissamme ei näille kahdelle siis ole, lähinnä siksi ettei roskiskaappiin mahdu enempää keräysastioita.

Jätteiden lajittelussa olennaista on mielestäni se, että homma on tehty riittävän helpoksi. Kerros- ja rivitaloasujilla on tässä suhteessa ehkä helpompaa, kun taloyhtiön kattava jätelajittelupiste on muutaman askeleen päässä. Olisi hauska kuulla erilaisia näkökulmia lajitteluun liittyen - onko mm. asuinpaikalla tai asumismuodolla iso merkitys siinä, miten lajittelu toimii?

Kommentit