Miksi aloitin blogin?

Kahvikuppi pöydällä.

Blogin perustaminen kummitteli mielessä monen monta vuotta. En oikein tiennyt, mistä aiheesta kirjoittaisin, mikä olisi hyvä nimi blogille, jaksaisinko päivittää tarpeeksi ahkerasti? Vähitellen ajatus luonnonkosmetiikkaan, ekompiin arjen valintoihin ja kasvispainotteiseen ruokaan löyhästi liittyvästä blogista alkoi itää mielessä ja ajattelin, että tärkeintä on lopulta vain aloittaa. Blogi muotoutuu kyllä ajan mittaan näköisekseen. Aiheet ovat sellaisia, joista innostun ja inspiroidun muutenkin ja siksi niistä on helppo kirjoittaa.

Ennen blogin avaamista mietin myös, onko enää järkeä perustaa blogia, kun netti pursuaa niitä aivan kaikista mahdollisista aiheista. Olenko jo auttamattomasti myöhässä ja blogit ovat jo siirtyneet Instagramin puolelle? Kuitenkin kirjoittaminen on minulle luonteva tapa ilmaista itseäni ja haluan myös kehittyä kirjoittajana. Blogi on siihen hyvä alusta ja tämä tuntuu siksikin omimmalta.

Yritän postata vähintään kerran viikossa, mielellään kaksikin. Blogin kuvat tuntuvat ainakin nyt alussa olevan vähän "pakollinen paha" ja monesti on käynyt niin, että teksti on ollut jo valmiina ja sitten olen miettinyt, mistä tähän nyt nappaisi kivan kuvan... kuvapankit ovat toki yksi vaihtoehto (kuten tästä postauksesta näkee). Otan kuvat pääsääntöisesti itse ja muokkaan niitä kevyesti. En jaksa nähdä kuvien eteen kovin paljon vaivaa, jotta tekeminen pysyy itselle mielekkäänä ja saan ylipäätään täällä julkaistua säännöllisesti.

Kuten jo ihka ensimmäisessä postauksessa kirjoitin, haluan blogissani tuoda esiin omia ekologisempia valintojani mm. kosmetiikkaan ja ruokaan liittyen. Saatan kirjoittaa välillä aiheen vierestäkin, fiiliksestä riippuen! Ajattelen, että pienilläkin valinnoilla on merkitystä ja ekologisempia valintoja voi ja kannattaa tehdä asettamatta rimaa liian korkealle. Haluan välittää blogissani rentoa suhtautumista ekojuttuihin: se mikä tuntuu itselle sopivalta, tee se.

Kommentit